Omat laukut on nyt pakattu ja huomenna lähden serkkuni kanssa susirajalle, Ilomantsiin. Siitä on tullut jo perinne sillä nyt on seitsämäs talviloma siellä. Mantan haluaisin ottaa mukaan, mutta ei voi. Vaikkakin tilaa siellä olisi ja metsää silmänkantamattomiin. Lähtisi raukka varmaan lintujen perään innoissaan, koska kyseiseltä paikalla aina olemme nukkuneet ennen metsälle lähtöä.
Kuitenkin tänään vielä metsälenkkiä tehtiin ja huomasin kamalan asian, KARVANLÄHTÖ! Ei, helkutin kevät, joka tulee liian aikaisin. Toivottavasti karvat kestävät kesän yli, ainakin sen verran että koirasta ei taas tule aivan naku. Todella kiva sitten mätsäri kehissä mennä kun koiralle ei ole karvoja. :D Jos joku on jo vilkaissut mätsäri kalenteriamme niin on huomannut, että pian päästään kehiin jo pyörimäänkin. Parin viikon päästä 23.3 on Suomen Rottweileryhdistyksen järjestämä match show Joensuussa. Uskoisin, että sinne aijomme mennä, mutta yllätyksiä voi tulla tietenkin. Uskoisinkin, että Mantan juoksut asettuvat näin keväälle.
Mitäs tästä reissusta jäi käteen? Märät kengät, likaiset housut ja 104 kuvaa, joista 15 oli onnistunutta. Hyvää loppuviikkoa kaikille, palailemme blogin puolelle Mantan kanssa mahdollisesti sunnuntaina. Ja olettekos huomanneet uuden ulko-asun. ;) Laittakaahan kommenttia, kommenttien tarkastus on käynnissä, jotta kaikki kommentit huomataan varmasti.
Meillä on jo loppunut hiihtoloma D: mutta tosi kiva ulkoasu :) Niin ja olisiko mahdollista että ottaisit tuon "robotti jutun" pois? :) jos ymmärsit :D
VastaaPoistaKiitos, voisihan sen ottaa, sillä kuitenkin itse selaan kaikki kommentit läpi ennen julkaisua. :)
PoistaOih, ihana banneri teillä! :)
VastaaPoistaKiitokset ;)
PoistaLiityin lukijaksi, koska pidän kuvistasi! :) Aivan mahtavia ja koirasikin on ylisöpö! :) Minulla on myös blogi http://jazzuntassut.blogspot.fi/, jos haluut käydä vilkasemassa Suomenlapinkoira Nöpön ja pentujuttuja. ^^
VastaaPoistaPidän tästä ulkoasusta tosi paljon :)
Hienoa saada uusia lukijoita! Todella mukavaa, että pidät kuvista, aina yritän saada parempia kuvia kuin entiset. Käyn mielelläni katsomassa ja lukemassa blogiasi! :)
Poista