Koiraa härppiessä harjauksen ja kynsienleikkuun aikaan huomasin koirassa epäilyttävän näköisen patin. Patti oli aikaisemminkin havaittu mutta todella pienenä ja nyt sen koko oli kasvanut noin etusormen pään kokoiseksi. Patti oli kiinnittynyt vulvan alaosaan ja koira vaikutti muutenkin hieman apealta. Se ei lähtenyt leikkiin mukaan ja lenkin jälkeen jä vain istumaan kopin päälle.
Soitin isälleni, jonka kanssa keskustelimme siitä, että otan yhteyttä eläinlääkäriin. Soitin omalle klinikallemme missä Mantaa on ennekin hoidettu ja rokotettu. Heillä ei valitettavasti ollut aikoja samaiselle päivälle (perjantai iltapäivälle) eikä alkuviikolle. Jätin viikonlopun päivystykseen menemisen ihan kokonaan pois laskuista, sillä olisi epätodennäköistä päästä päivystävän eläinlääkärin luokse ja sekin tulisi erittäin kalliiksi. Välillä on pakko miettiä myös kukkaroa, vaikka koiran hyvinvoinnilla ei sinänsä ole minulle hintaa.
Soitin kaupungin eläinlääkärille, jolla olikin jo maanantai aamulle aikoja.
Maanantaina lähdettiin sitten Joensuuun eläinklinikalle ja voin vain nostaa hattua Jari Aholle, joka hoiti Mantan tapauksen ihailtavan hyvin. Hän otti itse vastaan meidät ja heti osasi todeta, että kysymys on hyvänlaatuisesta kasvaimesta, joka lähtee vain poistamalla. Hän sanoin samointien että laittaa esinukutteen jo vaikuttamaan ja, että patti poistetaan vielä samana päivänä.
Itsellä meni hieman aikaa kelatessa kaikkea mitä lääkäri oli sanonut ja tehnyt, sillä lääkäri hoiti tapauksen huolellisesti mutta tehokkaasti. Onneksi serkkuni oli mukana, sillä hän sentään pysyi mukana siinä missä mennään.
Isänikin saapui lääkärille kesken työpäivän ja Mantalle oli juuri annettu esilääkitys.
Mantalla oli hirmuinen tappelu nukutusainetta vastaan eikä millään olisi halunnut nukahtaa. Ensin se taisteli ettei vain sattuisi istumaan eläinlääkärin pöydälle ja ettei vain joutuisi makaamaan siihen. Isän pienellä avustuksella se kuitenkin taipui ja pian se makasikin ketarat ojossa ja kieli ulkona!
Pieni panikki meinasi tulla kun oma koira makasi edessä aivan liikkumattomana ja eikä reagoinut mihinkään milläänlailla. Kun eläintenhoitaja tuli viemään Mantaa leikkaukseen ja oli nostamasssa sitä syliin huomasi hän varmaan ilmeestäni että olin hieman järkyttynyt, siihen hän vain sanoi että se vain nukkuu. Olen kiitollinen koko klinikan väelle, koska hoitivat Mantaa ja omistajaa parhaalla mahdollisella tavalla. Oli sinänsä erikoista, että ns. järkytyin siitä, että koira vain nukahti vaikka omissa opiskeluissani se on tullut jo tutuksi. Tässäkin asiassa kun oma koira on kyseessä niin kaikki ottaa sydämmestä vaikka tietäisikin ettei mitään pahaa kävisikään.
Manta haettiin kotiin vielä samana iltana ja pystykorvan sisukkuus huomattiin taas erityisen hyvin. Se ei suostunut siihen, että isä olisi kantanut sen autoon vaan tokkuraisena käveli töttörö päässään koko matkan ja hyppäsi sitten vielä pakettiaton etupenkille. Isä oli tottakai yrittänyt kantaa sen mutta Mantan murinasta päätellen oli hyvä vain antaa koiran olla. Isä haki Mantan eläinlääkäristä klo 16 aikaan ja leikkaus oli sujunut hyvin. Tikkejä ei ollut tarvetta laittaa sillä kasvain oli saatu poltettua. Isä lähetti eläinlääkäriltä minulle terveisiä, joka oli kiitellyt siitä että koira oli tuotu ajoissa tarkistettavaksi eikä patti päässyt kasvamaan isoksi.
Manta sai tarvittavat lääkkeet ja kotona se nukkui koko illan. Yöllä kipulääkityksen vaikutus mitä ilmeisimmin loppui, sillä Manta huusi koko yön klo 2 eteenpäin. Valvoin koiran kanssa kyseisen yön aamuun asti ja käytin sen välillä ulkona rauhoittumassa. Manta oli noin viikon sisällä yötä päivään, pääsi tietysti lenkeille ihan normaalisti, mutta koska haava oli uusi piti vahtia kokoajan ettei koira pääse nuolemaan haavaa.
Kaksi viikkoa leikkauksesta pääsi Manta vielä metsällekkin mukaan eikä mitään ongelmia syntynyt. Haava parani erittäin hyvin ja ensimmäisen yön jälkeen ei yölläkään enää kukaan valvonut.
